Kampin Tilan esittely

Kampin Tilan esittely

 

Kampin Tila sijaitsee Lopella, Kormun kylässä kauniissa maalaismiljöössä. 

Alpakkatuotteidemme tuotenimi on Mäntyniemen Alpakat. Nimi tulee kotitilaltamme ja se on myös kasvattajanimemme, jonka saavat nimensä etuliitteeksi kaikki tilallamme syntyneet vasat ja kilit. Mäntyniemen tilan päärakennus on seissyt paikoillaan jo vuodesta 1851 saakka ja on ollut meidän omistuksessamme vuodesta 2004 heinänviljely- ja hevostilana. Nyttemmin niityillä vaeltelee myös alpakoita ja tuotamme niiden villoista lankaa. Langan lisäksi valikoimissamme on eri valmistajien kotimaisia alpakanvillatuotteita ja tilan omaa alpakan villaa eri muodoissa.

Tilallamme on syntynyt jo useampia omia alpakkavasoja ja kesällä 2019 odotamme syntyväksi lisää suloisia vasoja. Alpakoiden naapureina tilallamme asustelee lampaita, vuohia, hevosia ja poneja, kanoja ja kalkkunoita sekä pupuja ja kolme kissaa. Pihaa vahtii irlanninsusikoira Conan, maailman lempein jättiläinen. 

Alpakoiden kanssa vierailemme erilaisissa yleisötapahtumissa, pidämme hauskaa agilityradalla sekä rentoudumme kävelyretkillä. Meidät voi myös kutsua kyläilemään esimerkiksi palvelutaloihin tai päiväkoteihin. Alpakkamme ovat tottuneet kulkemaan sisätiloissa ja he ovat sisäsiistejä. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä!

Seuraa meitä myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä.

Kampin Tila


Klarna Checkout
kauppiaan tiedot
Powered by Powered by